Seuratalo on yksi Verlan maailmanperintökohteen keskeisistä rakennuksista ja se on rakennettu 1919 Verlan pahvitehtaan silloisen toimitusjohtajan Wilhelm Thesleffin lahjoitusvaroilla tehtaan työntekijöiden vapaa-ajanviettoon ja sivistämiseksi.
Alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan Seuratalo ehti olla muutaman vuoden. Kipeän asuntopulan takia 1920-luvun puolivälistä 1940-luvun lopulle se oli asuntokäytössä. Talon isosali oli muutettu neljän perheen asunnoksi ja yläkerrassa asui kaksi perhettä. Rakennus palautettiin alkuperäiseen käyttöönsä 1947, minkä jälkeen se on palvellut mm. näytelmä- ja keskustelukerhoja, elokuvaesityksiä ja iltamia. 2000-luvun alkupuolella seuratalo oli jo joutunut niin huonoon kuntoon, että se päätettiin ottaa kokonaan pois käytöstä.
Vuonna 2009 Verlan tehdasmuseo yhdessä Verlan kyläyhdistyksen kanssa päättivät käynnistää talon peruskorjauksen. Korjausurakka valmistui 2012 ja tänä päivänä Seuratalo palvelee arvonsa mukaisesti harrastustoimintaa, kokouksia ja juhlatilaisuuksia.
Henkilömäärät
Seuratalon kokouskabinetti soveltuu maksimissaan 12 hlölle. Juhlasalin avulla henkilömäärää voidaan kasvattaa 100 henkilöön asti. Tilavaa salia voidaan käyttää myös tehokkaasti ryhmätyöskentelyyn ja isompiin seminaareihin.
Varustelu
Kabinetti
Kokouspöytä ja tuolit perusasennossa
Iso näyttö
Internet-yhteys (WiFi)
Keittiö
Kahvinkeitin
Vedenkeitin
Jääkaappi
Eteisaula, narikka ja WC
ulkovaatteiden säilytys
esteetön WC
Sali
Avara, valoisa ja hapekas tila
Projektori ja valkokangas
Äänentoisto
Internet-yhteys (WiFi)
Piano
Näyttämö
Pöydät ja tuolit yhteensä 80 henkilölle
Kokouksen varaaminen ja avaimet
Verlan Seuratalon kabinetti on varattavissa vain online-järjestelmästä ja prosessi alkaa kuvan alta. Varaus maksetaan heti. Kaikki varaukset ovat sitovia. Alustavia varauksia ei ole mahdollista tehdä.
Avaimet sijaitsevat älyavainlaatikossa suoraan kohteessa ja niiden käyttöönotto edellyttää sisäänkirjauksen ja varauksen ajan voimassa oleva PIN-koodi tekstiviestinä varauksen yhteydessä ilmoitettuun puhelinnumeroon heti sisäänkirjautumisen jälkeen.
Vuokralainen on vastuussa avaimesta koko varauksensa ajan. Avain tulee palauttaa heti varauksen päättyessä samaan avainkaappiin, mistä se noudettiin. Palauttamatta jääneestä avaimesta peritään ehtojen mukainen korvaus.
Kokouspalvelut ja tilaaminen laskulla
Seuratalolle on tilattavissa laaja skaala erilaisia palveluja kokoustarjoiluista aktiviteetteihin ja opastuksiin. Seuratalolla on myös mahdollista käydä tutustumassa ennakkoon. Palvelujen tarjonnasta vastaa kokonaisvaltaiseti Verlan Suma, puh. +358 50 350 6160, ryhmat@verlansuma.fi
Y-tunnuksen omaavilla yrityksillä ja yhteisöillä on mahdollista tilata Seuratalo myös laskulla. Laskutuspalvelu on maksullinen ja laskutuspalkkio on 25 eur/lähetetty lasku. Laskulla varaamiset hoidetaan ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun:
> Yhteydenotot.
Loppusiivous, roskat ja rikkoontumiset
Kabinetin ja Salin varaus sisältää perussiivouksen, joka sisältää:
imurointi
pintojen peruspyyhintä
WC-puhdistus
roskisten tyhjennys
Työläämmät sotkut kuten elintarvikkeet tai nesteet pinnoilla, roskat eri puolilla tilaa, kalusteiden järjestelyt takaisin perusasentoon, astioiden tiskaus ja vastaavat laskutetaan erikseen 75 eur/h (minimilaskutus 1 tunti).
Kalusteiden, välineiden ym. rikot ja mahdolliset korvausvelvoitteet katsotaan aina tapauskohtaisesti.
Lemmikkieläimet
Lemmikkieläinten tuominen seuratalon sisätiloihin on kielletty.
Ehdot
Seuratalon varaaja on täysimääräisesti vastuussa koko rakennuksesta ja sen pihapiiristä sekä myös vieraistaan. Tutustu varausehtoihin huolella ennen varaustasi.